Virallinen nimi

Vellamo

Kutsumanimi

Vellamo

Rotu

Suomenpienhevonen

Sukupuoli

Tamma

Syntymäaika ja ikä

03.08.2007 &

Väri

Rautias

Säkäkorkeus

146cm

Painotus

ei painotusta

Koulutustaso

re/me. 110cm, ko. He A, vvj. helppo

Omistaja

abrc.

Kasvattaja

Klaus Nikkala, Oulu

VH-tunnus

-

  Päiväkirja
 
Vellamo syntyi elokuun alussa 2007 Oulun seudulle. Venlan Viivaus- emä varsoi ensimmäisen tammavarsansa pihalle, mutta synnytys onnistui mitä parhaiten ilman ihmisten apua. Tamman omistaja Klaus Nikkala oli ymmällään huomatessaan Venlan Viivauksen vierellä pienen tumman hahmon, sillä Klaus ei osannut odottaa tamman varsovan keskellä kirkasta päivää. Eläinlääkärin koulutuksen saaneena mies tutki pikkuisensa läpi, ja päätti antaa pienokaiselle supisuomalaisen nimen, Vellamon.
 Vellamo oli pienestä pitäen ihmisystävällinen, ja itsenäinen hevonen. Se meni laitumella minne tykkäsi, ja äiti jäi surkeana huutamaan jälkikasvulleen tämän juostessa äitiä paljon lujempaa laidunta pitkin. Vellamo sai elää luonnonmukaista hevosen elämää, mutta samalla tammaa käsiteltii paljon. Vuotiaana Vellamo meni ensimmäistä kertaa katsomaan maailmaa, sillä paikalliset hevosihmiset järjestivät kylän varsoille leikkimielisen näyttelyn. Klauksen toimiessa sihteerinä hänen 10- vuotias tyttärensä esitti hyvännnäköisen varsan tuomaristolle. Pari sai suuret ablodit, ja maininnan tyylikkäimmästä parista.
 Ratsukoulutus aloitettiin 3,5 vuotiaana, jota ennen tamma osasi jo työskennellä liinan päässä sekä oli tottunut varusteisiin selässään. Pikkuneiti rakasti jo tuolloin ylikaiken vedessä polskimista, ja talvisin hangessa hyppimistä. Kun perustyöskentely oli tehty, lähti Vellamo oppimaan lisää ratsastuksesta Kuopioon Jääskin Saaran kanssa työskentelemään. Kotona neiti oli kokeillut, miltä tuntui juosta maapuomin yli ja hypätä pikkuristikkoja. Saara teki perustyöskentelyn esteille, ja totutti Vellamon eriskummallisiin esteisiin.
 Vellamo meni Saaran jälkeen muutaman viikon ajaksi paikalliselle ratsuttajalle, joka työskenteli tamman kanssa paljon maastoesteillä sekä paikkasi tamman peräänantoa. Nopeasti oppivasta tammasta solmittiin sinä aikana myyntisopimus, ja tamma matkasi minun luokseni etelämpään Suomeen.
Kapasiteettisen pikkunaisen kanssa aloitetaan nyt tarmokas uuden opiskelu, sillä odotukset ovat suuret.


 

Vellamo on raamikasliikkeinen jokapaikan työmyyräläinen. Se rakastaa vauhdin tuomaa hurmaa, eikä sen päätä palella kovassakaan menossa. Tammaan ei voi olla rakastumatta, sillä sen tuikkivien silmien loistoon ihastuu heti ja luonteeseen tutustuessa tajuaa miten hieno ja toimiva hän on. Vellamo ei ole tullut reunoja somistamaan.

  Hoitaessa tamma sähläilee, eikä malta odotella aloillaan. Kilpapaikan jännityksen aistiessa silmät pyörivät kuin Linnanmäen Kieppi. Onneksi kotona nainen on aavistuksen rauhallisemmin, kuopimisesta ja hyvästä käytöksestä pitää saada heti komennus tai kiitos. Vellamossa yhdistyy tietynlainen kiltteys ja oma-aloitteisuus, mutta naiselle tulee näyttää usein kumpi on johtaja. Kaapin paikan vallatessaan piekkaritamma on mahdottoman rasittava, ja menee kauan saada valtaistuin ihmiselle takaisin.
Kengittäessä tai kavioita puhdistaessa Vellamo kiemurtelee, ja hirnahtelee. Sen maltti ei riitä odottamaan pitkiä aikoja. Varusteet saa helposti tamman päälle, sillä Vellamo ei pullistele tai aiheuta pienintäkään vastarintaa. Suojia laittaessa tammaa saattaa joutua komentamaan kuopimisesta, mutta äänenkorotus riittää vallan hyvin.

  Kesäisin tamman lempipuuhaa on uiminen ja kahlaaminen vedessä. Tamma voisi viettää viikkoja järvessä puljaten. Vellamo ottaa uittajansa leikkiin mukaan ja hyvin usein kastelee tämän läpimäräksi. Talvella hangessa ravailu on terveellisen puolen lisäksi hauskaa neidistä.
Kuljetuskoppiin Vellamo kävelee rauhallisesti, tietäen namien odottavan perillä. Ellei nameja kuulu heti nainen osoittaa mieltään railakkaalla hirnunnalla ja jalkojen maahan takomisella. Vellamo ei pelkää ahtaita paikkoja tai ylipäätään tamma ei pelkää mitään.
Kisapaikalla Vellamo on aikuismaisempi, mutta tarkempi tapaus. Tamman täytyy saada ruoka juuri ajallaan, tai muuten alkaa kauhea metakka kuulumaan. Neiti on tarkempi myös oikeasta harjaustavasta, liian karhea harja saa neidin kiukuttelemaan ja ronskimpi varusteiden laitto tapa näyttämään hapanta naamaa. Kilpailupaikalla ei kuitenkaan esiinny hirveää sähläriä, mutta vieraille hevosille Vellamo pyörittelee silmiään.

  Rataesteillä Vellamo on innokas ja hyvin kuuliainen. Moottori käynnistyy, mitä isommaksi esteet kasvavat. Ketterä nainen hoitaa homman kotiin, vaikkei ratsastaja 100% hommassa olisi mukana. Vellamo pukittaa liian kovasta apujenkäytöstä, tai liiasta askeleen lyhentämisestä. Tammalla on pelisilmää, ja sen askel sopii esteille aina.
Maastoradalla Vellamo on kuin kotonaan. Se laittaa heti kaiken peliin, eikä aio hävitä. Kehumisesta Vellamo pitää ja silloin vauhti vain kiihtyy. Esteelle tultaessa ratsastajan pitää hiukan tammaa jarruttaa, että se kerkeää nousemaan maasta irti. Tammalla on hyvä tekniikka, sekä paljon menohaluja.
Kouluaitojen sisällä Vellamo toimii kauniisti kaula kaarella. Se ottaa takasensa hyvin alleen, mikäli ratsastajan istunta sen sallii. Vellamon selässä pitää joustaa jokaisella askeleella, ja antaa selkeitä ohjeita. Tamma tarvitsee oikein tehdystä työstä välittömän kiitoksen, muuten se ei jaksa enää yrittää tehdä oikein asioita. Ratsastajan tulee muistaa tehdä istunnalla puolipidäte aina kulmaa ennen.
Valjakkotouhuissa Vellamo pärjää hienosti, sillä on hyvä keskittymiskyky. Tamma rakastaa vaihtelua, ja valjakkoajossa ei tylsyyttä ole ikinä. Maraton- osuudella tamma on napakka, se suorittaa homman perusteellisesti ja kestävyytensä ansiosta se ei näytä pitkänkään matkan jälkeen väsyneeltä.

  Vellamo on suomenhevonen, josta jokainen tulee vielä kuulemaan. Pikkunainen hallitsee lajin kuin lajin, ja on aina valmis oppimaan uutta. Innokas suomenpienhevonen on peloton menijä.

 •
 

Vellamo

i. Vesan Vauhti 145cm, rautias

ii. Lino-Lupaus 144cm, punaruunikko

ie. Kiisin Hurma 148cm, rautias

e. Venlan Viivaus 139cm, punarautias

ei. Omin Kiritahti 146cm, ruunikko

ee. Erheen Enkeli 143cm, liinaharja




 
Vellamon suku on keksittyä, eikä sitä oikeasti löydy IRL- eikä virtuaalimaailmasta.
Vesan Vauhti on rautias piensuokki, jolta löytyy pomppua sekä menohaluja. Vesan Vauhti kilpailee aktiivisesti rata- sekä maastoesteillä. Energinen hevosori on ehtinyt siittää kuusi varsaa, jotka kaikki ovat perineet osan isänsä menevyydestä. Vesan Vauhti on alunperin ravihevonen, mutta siivet eivät sillä saralla ottaneet tuulta purjeisiin. Tutummin Vesa siirtyi kuusivuotiaana opiskelemaan puomihommiin, mistä ori tykkäsi kovin. Sulavalinjainen hevonen on kantakirjattu kakkospalkinnolle.
Punaruunikko Lino-Lupaus on syntynyt Ruotsin ja Suomen rajalla olevaan kylään, josta tulikin hevosmaailmassa hetkeksi kuuluisa Lino-Lupauksen ansiosta. Lino-Lupaus hyppää omistajansa sanoin mitä vain, josta todisteena teknisesti hankalan 130cm- radan voittaminen Helsingissä muutama vuosi sitten. Lino-Lupaus hallitsee esteratsastuksen, mutta kouluradoilla se on yliveto. Sporttisen näköinen Lino-Lupaus voittaa Helppo A- radoilla puoliverisiä mennentullen, ja pärjää Vaativa B- tasolla hienosti. Lino-Lupauksella on sata jälkeläistä.
Kiisin Hurma alias Kirsti asuu Rovaniemellä ja työskentelee tuntihevosen tärkeässä roolissa. Kiisin Hurma on kantakirjattu ykköselle, kuten suurinosa tamman jälkeläisistä. Nuorena tyttönä Kirsti kilpaili aluetasolla kouluratsastuksen parissa, ja voitti muutamana vuonna arvostettuja kouluratsastuspokaaleja. Kiisin Hurma on varma emävalinta, sillä tamman rakenne ja symppis luonne ovat kullan kalliita.

Venlan Viivaus, pikkutamma. Venlan Viivaus on sympaattinen ja rauhallinen tamma. Se kilpailee aktiivisesti valjakkoradoilla, sekä kouluratsastuksessa. Venlan Viivaus varsoo joka neljäs vuosi, joten tamman palkintokaappikin ehtii täyttyä muistakin kuin vauvojen kuvista. Supersuloinen Venlan Viivaus tykkää kaikesta, sitä ei näe ikinä kärttyisenä tai ilkikurisena. Huolehtivainen äiti muistaa kilpailupaikoilla höristä varsoilleen, ihmeellistä miten pitkän välimatkan jälkeen äiti lapsensa tunnistaa.
Emänisä Omin Kiritahti on hieno liikkeinen ruunikko hevonen, joka kuoli viime talvena. Omin Kiritahti oli valjakkohevonen vailla vertaa, mutta ehti ruuna-aikanaan kilpailla myös muissa lajeissa. Omin Kiritahti opasti monen monta nuorta ohjastajaa kilpailuiden läpi voittamaan tietenkin. Ruunikko rakasti maraton- osuutta, joten se hallitsi myös kenttäkilpailuiden maasto-osuudella.
Erheen Enkeli, liinaharja. Tamma oli oikeastaan vahinkovarsa, mutta suurempi vahinko olisi ollut tamman syntymättömyys. Erheen Enkeli hallitsee koulukiemurat hienosti, sillä on useita palkintoja niiltä radoilta. Myös esteratsastuksessa tamma pärjäsi hyvin, lukuisia suomen mestaruuksia takataskussa. Erheen Enkeli on tällä hetkellä eläkehevosena, ja viettää aikansa laiduntaen ja menneitä muistellen hymyssä suin.

 
 

Nimi

Sukupuoli

Isä

Omistaja

Nimi

Sukupuoli

Isä

Omistaja

Nimi

Sukupuoli

Isä

Omistaja




 •
Varusteet

» Ratsastusvarusteet: koulusatula (2 satulavyötä), estesatula (2 satulavyötä), panssari, pintelit patjoineen, jännesuojat, bootsit, kankisuitset, nivelsuitset, nivelkuolaimet, 2 koulusatulahuopaa, 1 estesatulahuopa, 2 valkoista kilpailuhuopaa, vyöpehmuste.
» Harjaboxi: kumisuka, piikkisuka, pölyharja, pääharja, pehmeäharja, dandy, kaviokoukku, kaviorasva, kiillotussuihke.
» Loimet: toppaloimi, 2 markiisiloimi + kaulakappale, villa-viltti, villaloimi, loimivyö.
» Muut: 3 riimua, riimun pehmusteita, riimunnaruja.
Ruokinta

» Aamu: 4 siivua heinää, 1l kauraa, 1l progress, kivennäisiä ja vitamiineja.
» Päivä: 3 siivua heinää.
» Ilta: 4 siivu heinää, 1,5l kauraa, 1/2l melassia turvotettuna, 1,5dl merilevää, 1dl pellavaa turvotettuna

-Lisäksi porkkanoita ja leipää, jos tallilta löytyy. Tarvittaessa ruokinnanmuutoksia, kisapäivinä kevyempi iltaruokinta.

Liikutus + tarhaus

- Yksi vapaa päivä viikossa.
- Monipuolista ja vaihtelevaa liikuntaa, ottaen huomioon mahd. tulevat kilpailut.
- Maanantaina sekä perjantaina helpompi päivä, ottaen huomioon mahd. kilpailut.
- Viikottain hankikävelyä/uintia/maastoja/ylämäkikiipeilyä.
- Estetreeni joka viikko, huomioitava kilpailut.
- Pyrittävä kokopäivätarhaukseen
- Huonolla säällä lyhyempi tarhaus aika.
- Loimitus tarpeen mukaan, hikitreenin jälkeen villaloimi talliin.
Kengitys + madotus + rokotukset + raspaus
» Kengitys: n. kuuden viikon välein. Talvella tilsakumit ja hokit.
» Madotus: neljä kertaa vuodessa.
» Rokotukset: Tetanus kahden vuoden välein. Rokotukset hevosinfluenssaa ja herpesvirusta vastaan touko- ja marraskuussa.
» Raspaus: vähintään kahdesti vuodessa, tarpeen mukaan.




 •

00/00/2008 Valmennus

00/00/2008 Valmennus

00/00/2008 Valmennus

00/00/2008 Valmennus


 •

Sijoituksia 0 kpl, joista voittoja 0 kpl

13/02/2008 - MEJ - kutsu - 2/15
15/02/2008 - MEJ - kutsu - 10/14
20/02/2008 - MEJ - kutsu - tulos
29/02/2008 - MEJ - kutsu - tulos


00/00/2008 - KRJ - kutsu - tulos


21/02/2008 - NJ - kutsu - LKV2; IrtoSERT & JS

Ulkoasun (c) Anne.R  Kuvat (c) strosty^