Virallinen nimi

Symppiksen Rock

Kutsumanimi

Rokki

Rotu

Norjanvuonohevonen

Sukupuoli

Ori

Syntymäaika ja ikä

07.07.2007

Väri

kts.kuva

Säkäkorkeus

145cm

Painotus

Koulu- ja este

Koulutustaso

ko. He B re. 80cm

Omistaja

abrc.

Kasvattaja

Symppis | abrc.

VH-tunnus

VH-32837


  Luonne

Symppiksen Rock on humoristinen veikko. Ori on musikaalisesti lahjakas. Se tykkää musiikista, ja steppailee kuulleessaan sitä, varsinkin rock´n rollia. Ori hörisee steppaillessaan , ja käyttäytymisellään saa tammat hermostumaan. Enemmän Rokki on musiikin kuin tammojen perään.
Laitumella Rokki puolustaa heikompia ärhäkästi, ja sen ruoka- apajille tulevat saavat takuuvarmasti kyytiä. Rokki ei anna kenenkään kukkoilla itselleen, mutta käyttää johtoasemansa hyvin ja puolustaa muita tarpeen vaatiessa. Rokki tykkää lenkkeillä joko yksinään tai lauman kanssa laidunta pitkin. Ori tunkee päänsä jokaiseen välikköön, mistä saattaisi ruokaa tai viihdettä löytyä.

 Mies on mukava käsiteltävä. Se ei yritä komennella ihmistä, mutta tekee selväksi, ettei mihin tahansa humpuukiin alene. Rokkia talutetaan laitumelta kotia kohti suitsittuna, ettei tapahdu mitään yllättävää. Orin kanssa otetaan varoen, mutta jalostuskäyttöä ajatellen siitä tulee mahtipontikas.
Hoitaessa Rokki voi olla vähän levoton, mutta hellyttävä ja sympaattinen kuitenkin. Se on sopivasti itsevarma, eikä säikähtele kolinaa tmv. Pyöriä se toki voi, orin pitää ehdottomasti olla kaksinpuolin kiinni. Kavioita puhdistaessa se ei ihmiseen nojaa, eikä yritä saada jalkaa alas. Harjatessa järkevä, ei hölmöile liikoja.

Rokki on mukava ratsu. Se toimii todella pienin avuin, ja orilla on pompottavat askeleet. Se käyttää kroppaansa ilman suuria pyyntöjä. Peräänanto tulee oikealla sormipelillä, ja vaativalla pohkeella helposti. Rokin kanssa vähemmän on enemmän. Sille täytyy antaa aikaa suoriutua tehtävästään, että se jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen.
Esteitä Rokki rakastaa, kuten emänsä. Orilla on potentiaalia, ja esteille tarvittavaa taitoa. Se osaa koota itsensä ylös, mistä sen on helppo ponnistaa ylös ja eteen. Rokki tarvitsee kokeneen ja voitontahtoisen ratsastajan, että sen kyvyt tulevat esiin oikealla tavalla.
Rokki tykkää olla maastossa kärkihevonen, sillä senhän lauma se on. Rokki kuuntelee ratsastajaansa, eikä yritä tammojen luo. Kiimaisia tammoja ei samassa vaelluksessa ole, joten Rokki on suht´helppo maastotapaus.




 • Sukutaulu
 

Symppiksen Rock

i. Bodyrocker KL

ii. Bachelor CBG

ie. Ch. Tähtitaivaan Tuulikki

e. Hensker Romme

ei. Jgorfe

ee. Run Hej




  Sukuselvitys

Bodyrocker KL, hyvää sukulinjaa periyttävä komea ori. Bodyrocker on koulupainoitteinen ja pärjännyt todella hyvin lajissaan ja tasoltaan Bodyrocker on Helppo A. Myös näyttelyistä saanut muutamia hyviä sijoituksia. Säkäkorkeutta löytyy 146cm, joten ihan heppoinen tämä ori ei ole. Ratoja ori on hypännyt 70cm saakka, mutta esteitä ei ole kisattu koulupainoituksen vuoksi. Bodyrocker on siitoskäytössä, mutta orilla kisataan sen ohella myös koulua.
Bachelor CBG on hallakko, 146cm säkäinen koulupainoitteinen ori, joskin hieman tuntemattomampi. Painoituksesta huolimatta Bachelorilla on kisattu enemmänkin yleispainoitteisesti ja muutama hyvä sijoituskin tullut. Jälkeläisiä on yksi, Bodyrocker KL. Bachelor CBG on tuotu USA:sta, hyvästä suvusta peräisin. Bachelor omistaa kauniit, piirretyt kuvat ja on pärjännyt niillä ihan hyvin PKK:ssa. Ori periyttää hyvää sukua. Ori on koulutettu Helppo A:han saakaa ja Bachelor hyppää 110cm ratoja. Bachelor CBG:llä ei ole kisattu kovinkaan säännöllisesti, vaan enemmänkin silloin tällöin.
Tähtitaivaan Tuulikki on upea, 146cm säkäinen, koulupainoitteinen tamma. Tähtitaivaan Tuulikki on ollut aktiivisessa kisa- ja siitoskäytössä. Sijoituksia on tullut muutamia koulusta. Parhaiten tamma on pärjännyt näyttelyistä ja voittanut monia arvonimiä. Tamma on upeasta suvusta ja siksi mainio astutukseen. Tähtitaivaan Tuulikki on KTK II, 72 pistein. Tamma vääntää koulua vaativa B:hen saakka ja ratoja hyppää 100cm. Tähtitaivaan tuulikki on periyttänyt upeita varsoja.

Hensker Romme on 137cm säkäinen, upea ulkomaantuontitamma, joka on pärjännyt erinomaisesti näyttelyissä. Paras saavutus onkin Champion- arvonimi. Hensker Romme on estepainoitteinen ja hyppää ratoja 80cm saakka. Tamma ei ole vielä saavuttanut kovinkaan monia palkintoja painoituksestaan,muutama sijoitus tullut. Hensker Rommen suku on täysin evm. Tamma on rakenteeltaan upea ja periyttää mainiota geeniä. Hensker Rommen luonnekin on hieno, ja Symppiksen Rockilla on huomattu pieniä samoja piirteitä. Tamman suku on hieno, vaikka tietoa ei olekaan kovin paljon ja siitä voi lukea emän sivuilta.
(C)Deliver




 Jälkeläiset
 

Nimi

Sukupuoli

Emä

Omistaja

Nimi

Sukupuoli

Emä

Omistaja

Nimi

Sukupuoli

Emä

Omistaja




 • Kuulumiset

18/12/2007 Leiskanvaihdos. Rokki kilpailee ahkerasti, päätavoitteena laatuarvostelu. Kunhan BIS-listalle menee tuloksia, niin orista tulee Champion tai VIR MVA Champion.



 • Kilpailut

Kutsu Jaos Sijoitus
- kutsu KRJ 3/60
- kutsu KRJ 5/37
- kutsu KRJ 1/40
- kutsu KRJ 5/40
- kutsu KRJ 2/110
- kutsu KRJ 5/40
- kutsu KRJ 2/50


- kutsu NJ LKV1 IrtoSERT, JS
- kutsu NJ LKV1, MVA-SERT, JS
- kutsu NJ LKV2, MVA-SERT(siirtyi BIS3:selta), JS




Ulkoasun (c) Anne.R  Kuvat (c) Belgian Fjord Horse.